Kertakoulutuksella ei saada pysyvää muutosta

Ravintola-alalla on tarjolla paljon hyviä koulutuksia ja inspiroivia kouluttajia. Kun avuksi otetaan henkilö ulkopuolelta, avautuu lähes aina uusia näkökulmia ja ajatuksia. Koulutuksen jälkeen innostutaan uusista ideoista ja kaikki näyttää selvältä – kunnes hetken päästä ollaan jälleen lähtöpisteessä. Miksi?

Yksittäinen koulutus ei ole mikään ihmelääke vaan henkilökuntaa pitää valmentaa säännöllisesti ja johdonmukaisesti. Lisäksi paras hyöty saadaan, kun koulutus toteutetaan paikanpäällä, siinä ympäristössä missä uudet toimintatavat otetaan käytäntöön.

Kuvittele tilanne: olet toiminut useamman vuoden ravintolassa tarjoilijana. Kesä lähestyy ja työnantajasi on päättänyt panostaa sesonkiin tilaamalla tiimilleen myyntikoulutuksen. Saat kutsun koulutukseen ja odotat innolla, koska tämä on vasta urasi ensimmäinen koulutus johon pääset mukaan.

Koulutus alkaa. Kuuntelet tarkkaan kouluttajaa, kirjoitat ylös muutamia pääpointteja lisämyynnistä, elämyksellisyydestä ynnä muusta ja osallistut aktiivisesti ryhmätehtäviin. Koulutuksen sisältö vaikuttaa sinusta todella mielenkiintoiselta ja kaikki kuulostaa selkeältä.

”Suuri kiitos kaikille ja tsemppiä myyntiin!” Aplodien jälkeen poistut koulutuksesta, pää täynnä ajatuksia ja uusia oppeja. Koulutus oli innostava muutaman tunnin tuulahdus ja sait mukaasi hyviä ja konkreettisia neuvoja myyntityöhön.

Sitten koittaa lauantai ja kiireinen iltavuoro. Saavut työvuoroosi uudella innolla, koska haluat kokeilla koulutuksen oppeja käytännössä. Kuitenkin tuttu kiire ja työstressi painavat päälle, koska epävarmuus perustaidoistasi nousee taas esiin. Kaikki energia menee vuorosta selviytymiseen, eikä sinulla olekaan halua ja energiaa kokeilla lisämyyntityökaluja kiireen keskellä.

Haluatko haastaa itseäsi vai mennä helpompaa tietä? Helpompi työvuoro voittaa. Ja niin käy myös työkaverisi kohdalla. Oliko syynä muutosvastainen henkilökunta, jolta puuttui motivaatiota ja asennetta? Vai oliko kouluttajalla paljon tietoa tavoitteista ja tahtotiloista, mutta melko vähän ymmärrystä juuri teidän ravintolanne päivittäisestä tekemisestä?

Koulutuksen pitää olla sijoitus, ei kulu

Edellä mainittu tilanne on hyvin tavallinen, jos ravintolan ongelmia tai sinun henkilökohtaisia haasteitasi ei ratkota todellisuudesta käsin. Silloin luodaan erilaisia malleja, jotka ovat kuitenkin liian epärealistisia käytäntöön vietäviksi.

Koulutuksen arvo realisoituu vasta sitten, kun muutos toteutuu käytännössä vuorosta toiseen, myös kiireessä. Oppien muuttaminen pysyväksi tekemiseksi vaatii auttamista pitkin matkaa niin, että tarpeellisista muutoksista tulee osa rutiinia ja ne juurtuvat arkeen.

Hyvä valmennuskumppani

Hyvän valmennuskumppanin on tunnettava ravintolan tapa toimia sekä tiimi, joka vie asiat käytäntöön. Hyvässä valmennussuhteessa on ensin kiteytetty yhteinen tavoite ja vasta sitten ne asiat, joiden oppimista tavoitteen saavuttaminen vaatii. Sekä suunnitelma, toteutus ja seuranta tehdään yhdessä.

Hyvä valmennuskumppani ei opeta asioita tai anna avaimet käteen -työkaluja vaan valmentaa ihmisiä. Valmennuskumppanin pitää olla tavoitettavissa muulloinkin kun itse valmennustilaisuuksissa, jotta mahdollisiin epäonnistumisiin voidaan puuttua saman tien. Hyvä valmennuskumppani nostaa henkilökunnan ammattiylpeyttä ja työviihtyvyyttä, jolloin heistä tulee sitoutuneempia työhönsä.

Valmentajat suoraan kentältä

Koutseilla haluan nimenomaan panostaa pidempiin valmennuskumppanuuksiin. Haluan rakentaa valmennustiimin sellaisista kokeneista kollegoista, jotka tuntevat oman osaamisensa erityisen hyvin. He ovat vuosien saatossa rakentaneet osaamisensa sille tasolle, että voivat kutsua itseään asiantuntijoiksi. Ja koutsina heidän intohimonaan on saada sinut menestymään.

Markus Apuli
Ravintola-alan bisneskoutsi

Markus Apuli

Ratkaisuja ravintola-alan työhyvinvointiin ja bisnekseen

Koutsit on ravintola-alan ammattilaisten uudenlainen valmentajaverkosto. Intohimonamme on kehittää kukoistavia ja kunnianhimoisia ravintoloita palvelumuotoilun, työhyvinvoinnin ja bisnesosaamisen kautta.

Tutustu valmennuksiin